Moi! Täällä on oltu jo yli kaksi viikkoa ja aika on mennyt yhdessä hujauksessa.
Mitään sen ihmeellisempää ei ole tapahtunut; koulussa kurssit ovat vihdoin
alkaneet ja on ollut vaikka minkälaisia tapaamisia koskien ranskalaisen
pankkitilin avaamista yms… Olen tässä oppinut, että Ranskassa joka asiaa varten
tarvitsee täyttää miljoona paperia ja antaa kopioita henkkareista joka
paikkaan. Opiskelu täällä kuitenkin vaikuttaa aika samanlaiselta kuin
Suomessa. Luennoilla keskustellaan ja
kirjoitetaan muistiinpanoja, lähes jokaiseen kurssiin kuuluu myöskin
jonkunlainen ryhmätyö, joka sitten esitellään.
Meidän uusi hieno koulurakennus. Kuvasta myös näkee, että sää on mitä mahtavin! Joka päivä lämmintä ollut päivällä lähes 25! |
Ranskan intensiivikurssin alkaessa olin hieman järkyttynyt.
Ryhmät oli jaettu etukäteen netissä tehdyn lähtötasotestin perusteella, ja
koska tässä testissä oli lähinnä kielioppia, se meni minulla hyvin. Jouduin
siis intermediate – ryhmään, jossa oikeasti jo osataan puhua ranskaa. Ryhmä
tuntui minulle liian vaikealta, sillä en puhu ranskaa sujuvasti vaan osaan
ainoastaan kieliopin, sillä sitä lukiossa lähinnä päntättiin. Lisäksi olin
järkyttynyt siitä, että opettajamme ei edes osaa yhtään englantia ja kurssilla
ei saa sanoa mitään englanniksi… Siellä ei myös juurikaan tehdä kirjallisia
tehtäviä vaan koko ajan pelkästään keskustellaan ranskaksi, mikä on minulle vaikeaa.
Mutta sitä kieltähän minä halusin oppia, kun tänne lähdin, joten on siinä hyviäkin puolia olla tässä ryhmässä. Kielitaito on selvästi lähtenyt kehittymään ja tällä viikolla pidin jo esitelmän Suomesta
ranskaksi! Lisäksi ymmärrän jo melkein kaiken, mitä opettaja sanoo. Kurssi on
todella nimensä mukainen eli erittäin intensiivinen, koska meillä on sitä nyt
reilun viikon ajan joka päivä kahdeksasta alkaen, myös lauantaisin.
Ostoskatu |
Biletyksestä mieleen tulikin kirjoittaa alkoholin hinnasta
täällä. Se on nimittäin paaaaaaaljon halvempaa kuin Suomessa. Kaupasta
viinipullon saa alle 2,50e ja oluttölkin hinta on n. 50senttiä. Baarissa
viinilasi on n. 3e ja olut 2-3e riippuen tietysti baarista. Coctailit täällä on
kyllä kalliita, 6-10 euroa kaikissa baareissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti