Moikka! Täällä ei ole taaskaan mitään mullistavaa
tapahtunut, joten ajattelin kirjoittaa yleisesti jotain tästä kaupungista.
Täällä on n. 60 000 asukasta eli kaupunki ei ole kovin iso. Täällä
kuitenkin on paljon opiskelijoita, koska täällä on kolme yliopistoa. Myös
turisteja näkyy jonkun verran. Troyes on vanha kaupunki ja sen huomaa erityisesti
keskustassa keskiaikaisista rakennuksista. Täällä ei ole oikeastaan ollenkaan mitään modernia. Mutta itse ainakin tykkään näistä vanhoista rakennuksista ja
keskustan kapeista kujista ja ne luo tänne tietynlaista tunnelmaa, jota ei
kyllä Suomessa ole. Kämppiksen kanssa naurettiinkin, että näistä kapeista
vanhoista kujista täällä tulee ihan mieleen Harry Potterin viistokuja!
Viistokuja! |
Kaupunki tosiaan siis ei ole todellakaan kovin iso ja siihen tutustuu nopeasti. Minä ja kämppikseni vietettiin ensimmäinen
viikonloppu vain kävellen ympäri keskustaa ja sen jälkeen tuntui, että olemme
nähneet kaiken. Opimme myös todella äkkiä liikkumaan kaupungin alueella. Täällä
on vain muutamia nähtävyyksiä, keskustassa pari kirkkoa ja suuri katedraali ja
joen alueella patsaita, mutta siinäpä se. Lisäksi täällä on ilmeisesti muutama museo, mutta en tiedä niistä sen enempää. Harvoista nähtävyyksistä huolimatta täällä on ainakin
minun mielestäni todella mielenkiintoista vain kävellä ympäriinsä ja katsella,
koska kaikki on niin erilaista kuin Suomessa, että normaalitkin
rakennukset on melkein kuin nähtävyyksiä! Voin kyllä todeta, että kaupunkina tykkään Troyesista todella paljon ja se on minusta viihtyisä pienestä koosta huolimatta.
Shoppailumahdollisuudet täällä on ihan hyvät kaupungin
kokoon nähden. Keskustassa on ostoskatu, josta löytyy peruskauppoja kuten
H&M, Pimkie, Jennifer, Mim ja pari suurempaa tavarataloa kuten Monoprix ja
Fnac. Troyesin suurin ”nähtävyys” on kuitenkin varmasti Outlet myymälät, sillä
sinne tulee ihmisiä ostoksille kaukaakin. Myymälät sijaitsevat 20 minuutin bussimatkan
päässä keskustasta eli sinne on todella helppo mennä. Alue on melko suuri,
joten jos kaikki kaupat haluaa kiertää huolellisesti, tulee kyllä käveltyä ihan
kunnolla! Itse kävin tällä viikolla ensimmäistä kertaa ja olin yllättynyt, että
outlet hinnat ovat todella reilusti halvempia kuin normihinnat. Ei kuitenkaan
missään nimessä voi sanoa, että siellä olisi halpaa ollut. Mutta esimerkkinä
vaikka Puman urheilutoppi, jonka outlet hinta oli 17,50e ja oikea hinta 35e.
Yöelämä täällä on melko vilkas. Varsinkin viikonloppuisin
ihmiset ovat paljon ulkona ja klubeilla ja baareissa on täyttä, mutta ei täällä
arkipäivinäkään ihan kuollutta ole. Vaikea kylläkin sanoa, minkä verran esim.
yökerhoissa on paikallisia, koska jos me Erasmus-porukalla mennään sinne, se
yleensä täyttyy jo meistä. Täällä on kolme yökerhoa, joista kahdessa olen
käynyt. Lisäksi olen käynyt muutamassa baarissa, joissa voi pelata esim. biljardia
tai pöytäfutista. Näistä baareista löytää varmaan melkein joka ikinen ilta
Erasmus-vaihtareita.
Lenkkeily täällä on tosi kivaa, koska löysin ihanan
urheilualueen noin kilometrin päästä mun asunnolta! Paikka on tavallaan puisto
ja siellä on paljon kivoja polkuja, joilla juosta, sekä penkkejä, jos haluaa
vaan istuskella. Siellä on yleensä aina
paljon ihmisiä; leikkipuisto lapsia täynnä, eläkeläiset ovat kokoontuneet
penkeille istuskelemaan tai pelaamaan petankkia puistoon ja nuoriso istuskelee
nurmikolla muuten vaan. Lisäksi vieressä
on yleisurheilukenttä ja juoksurata, uimahalli, jalkapallokenttiä, tenniskenttiä sekä joku pyöräilyrata eli monipuolisesti urheilumahdollisuuksia.
Mä tuun sinne heti seuraavalla lennolla ! :D
VastaaPoista-Tiedät kyllä kuka olen ;)
Tuu vaan :D sohvalle mahtuu nukkumaan!
Poista