Pari viikkoa sitten meille ilmoitettiin, että vaihtareille
järjestetään retki Disneylandiin ja päätin heti, että tuonne haluan! Paikat
menivät tosi nopeasti ja niistä käytiin kunnon taistelua koululla, koska niin
moni olisi halunnut mukaan. Minä onneksi sain paikkani ja lauantai-aamuna
lähdimme jo ennen seitsemää bussilla kohti Disneylandia. Matka Troyesista
Disneylandiin kestää noin 2 tuntia eli ei liian pitkään. Olimme puiston
porteilla odottamassa jo reilusti ennen kymmentä, jolloin puisto avataan. Sitten
jokainen saikin tehdä mitä huvittaa puiston sisällä kello kahdeksaan asti.
|
Liisan Labyrintti
|
Meillä oli ryhmäliput, joten pääsimme vaan suurempaan puistoon emmekä Walt Disney Studios:in ollenkaan. Me liikuttiin puistossa kolmen tytön porukassa. Aamusta oli
mukavan hiljaista eikä kovin paljoa ihmisiä, mutta jo puolenpäivän aikaan
kaikkialla alkoi olla todella täyttä. Jonotusajat useimpiin laitteisiin olivat
n. tunnin verran. Muistelin edellisiltä kerroilta, että puistossa olisi
enemmänkin laitteita ja yllätyin, että niitä ei kovin montaa edes ollut.
Suosikkimme oli tietysti puiston hurjin vuoristorata Mission 2 ja siihen
jaksoimme jonottaa kaksikin kertaa. Kävimme myös ainakin Pirates of The
Caribbeanissa, muissa vuoristoradoissa, labyrintissä, laivalla ja
kummitustalossa. Katselimme myös yhden
paraatin ja kiertelimme kaupoissa; itselleni ostin pienen Minni Hiiri –
avaimenperän. Tuli paljon vanhoja muistoja mieleen edellisiltä kerroilta
Disneylandissa. Pienenä lempparilaitteeni taisi olla Flying Dumbo, nyt olin jo
ehkä liian vanha siihen. :D Puisto tuntui nyt paljon pienemmältä kuin
muistelin. Varmaan olin itse edellisellä kerralla niin pieni, että kaikki näytti
isommalta. Silti paikka oli kyllä ihan yhtä ”taianomainen” ja hieno kuin
muistelinkin! Lisäksi nyt Halloweenin aikaan paikkaa oli koristeltu myös
Halloween-teeman mukaisesti.
|
Halloween!
|
|
Paraati pääkadulla
|
|
Kahvilla |
Kaiken kaikkiaan oli tosi mukava, mutta uuvuttava päivä,
koska herätä piti jo viiden aikaan aamusta ja takaisin Troyesissa oltiin 11
maissa. Sääkin suosi taas kerran, koska aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta
ja päivällä oli varmasti 20 astetta lämmintä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti